
Kristus Vapahtajan Katedraali on ortodoksinen kirkko Kremlin lähellä, joka sijaitsee Moskva-joen vasemmalla rannalla. Nykyinen kirkko
rakennettiin 1990-luvulla entisen katedraalin paikalle. Ensimmäinen katedraali rakennettiin
1800-luvulla. Entisen katedraalin seinissä
oli Venäjän armeijan upseerien nimiä, jotka kaatuivat Napoleonin sodassa.
Rakennus kesti 44 vuotta ja se oli pyhitetty vuonna 1883.
Katedraali tuhottiin joulukuussa vuonna 1931. Suunniteltiin rakentaa Kongressipalatsi
paikalle, mutta toisen maailman sodan vuoksi se siirrettiin
muuhun aikaan. Sodan jälkeen tuolla paikalla ei ollut mitään vuoteen 1958 asti. 1950-luvun lopussa hallistus päätti
rakentaa uima-altaan katedraalin paikalle, joka esiintyi 1990-lukuun asti.
Vuonna 1992 perustettiin Katedraalin jälleenrakennuksen rahasto ja toiminta alkoi vuonna 1994. Kirkko avattiin
vuonna 2000. Ensimmäinen palvelu tapahtui Jouluaatolla, 6. tammikuuta (ortodoksinen joulu). Katedraali oli pyhitetty elokuussa vuonna
2000. Nykyään se majoittaa noin 10 000 henkeä.
|