Valtion Taidemuseo, nimitetty A.S.Pushkinin kunniaksi, on Venäjän suurimpia ja tärkeimpiä museoita. Museo perustettiin vuonna 1912.
Museuo luotiin Moskovan yliopiston Taidekabineetin perusteella. Suunniteltiin sen olevan taide-esineiden jäljennöksien säiliö.
Museon aloitteentekijänä oli yliopiston professori I. V. Tsvetaev, joka myöhemmin tuli museon johtajaksi. Rakentaminen alkoi
vuonna 1898. Projektin rahoittaja oli kuuluisa kauppias Y. S. Nechayev-Maltsov. Arkkitehdit Klein ja Shukhov rakensivat museon. Rakentaminen
kesti 14 vuotta. Virallisesti museota nimitettiin Aleksanteri III:n kunniaksi. Museo avattiin toukokuussa vuonna 1912.
Huhtikuussa vuonna 1923 Neuvostoliiton halinto päätti luoda uuden museon eri kokoelmista tulevien taulujen perusteella. Ensimmäinen
sali avattiin vuonna 1924. Vuonna 1932 muutettiin museon nimi, se tuli Valtion Taidemuseoksi ja myöhemmin sai Pushkinin nimen. Toisen
maailman sodan aikana museon kokoelma oli evakuoitu Novosibirskiin ja Solikamskiin. Vuonna 1944 museo jälleenrakentaminen alkoi,
koska se kärsi panoksista. Ensimmäinen näyttely tapahtui vuonna 1946.
Nykyään museon kokoelma koostuu enemmän kuin 560 000 taide-esineistä, kuten
grafiikka, skulptuuri, käsitöitä, numismatiikka, arkeologia, jne. Vuodesta 1980 alkaen museossa on ollut
vuosittainen musiikki- ja taidefestivaali.
Auki: joka päivä 10:00 - 18:00, kiinni Maanantaina.
|