
Pushkinin kaupunki on Pietarin viehättäviä lähiöitä. Sen historia alkoi
1700-luvulla, kun Pietari Suuri antoi lahjaksi Pietarin lähellä
olevia alueita kumppaneilleen Pohjoisen Sodan aikana.
11. kesäkuuta v. 1710 Tsaari allekirjoitti säädöksen, jonka mukaan
hänen vaimonsa Ekaterina Aleekseevna sai Pushkinin kaupungin alueita. Tämä päivämäära
on kaupungin perustamisen vuosi. Vuonna 1723 ensimmäinen palatsi rakennettiin Katariinalle.
Monet Venäjän Tsaarit tykkäsivät viettää aikaa Tsarskoe Selon kylässä.
Vuonna 1917 vallankumouksen jälkeen palatsit ja puistot kansallistettiin, ja tämä
paikka tuli lasten parantolaksi.
Vuonna 1937 kaupunki sai uuden nimen, se nimitettiin Aleksander Pushkinin kunniaksi.
Toisen Maailman Sodan aikana kaupunki tuhotiin kokonaan. Sodan jälkeen jälleenrakennus alkoi.
Nyt se on Venäjän tärkeä kulttuurinen keskus.
Päänähtävyydet
1. Katariinan Palatsi.
Rakennus alkoi v. 1717 ja palatsi oli kuuluisa nimellä "Katariinan
Kivihuoneet". Vuonna 1748 kuuluisa arkkitehti Rastrelli aloitti palatsin
jälleenrakennuksen. Sen jälkeen siellä oli suuri tilaisuus.
Palatsi teki suuren vaikutuksen keisarinna Elizabethiin. Se oli sekä paikka
tanssiaisille ja naamiohuveille että palatsi jossa tärkeät poliittiset
kysymykset selvitettiin.
Myähemmin Katriina Suuri lisäsi uudet huoneet palatsiiin. Mutta tuo palatsi osa
tuhotiin sodan aikana. Vuonna 1918 palatsi tuli museoksi.
2. Meripihkahuone.
Tsarskoe Selon meripihkahuonetta pidettiin maailman kahdeksantena ihmeenä.Vuonna
1717 Pietrai Suuri sai sen lahjaksi lahjaksi Preussin kuninkaalta Fredrik Wilhelm I:ltä
Ensiksi se oli Talvipalatsissa Pietarissa, mutta vuonna 1755 keisarinnan Elizabethin käskyn mukaan
se oli siirretty Katariinan palatsiin. Huone katosi toisen maailmansodan aikana, kun natsit siirtivät
meripihka-panelointeja Kaliningradin museoon. Sodan jälkeen ei löydetty meripihkahuonetta Kaliningradin
linnasta.
Vuonna 1979 aloitettiin mittavat entisointityöt, joiden tehtävänä oli rakennuttaa Meripihkahuone palatsiin takaisin.
Entisointi kesti kauan.
Huone avattiin yleisolle 30. toukokuuta 2003, Pietarin 300-vuotisjuhlien kunniaksi.
3. Katariinan Puisto.
Katariinan puisto sijaitsee Katariinan Paöatsin edellä. Puistossa on 2 suunnitelun tyyppiä -
säännöllinen ja maisemasuunnittelu. Puisto yhdistää 18. ja 19 vuosisadan töitä ja
pohjoisen luonnon kauneutta.
Puiston säännöllinen osa sijaitsee Palatsin ja Suuren Lammen välissä. Sen suunitteli
Rastrellin kaavoituksen mukaan kuuluisa puutarhuri Y. Rekhlin. Maisemasuunnitelun Puisto
luotiin 18. vuosisadan toisessa osassa, se sijaitsi Cameronin Gallerian toisella puolella. Silloin
lisätiin eri patsaita ja keskiajan rakennuksia.
Kuljetus:
Junalla:Keskiluokan sähköjunat Pushkinin asemalle
(lähes 30 minuuttia).
Autolla/bussilla: Matka Pushkiniin Pietarista on lähes 20 km.
Auki: joka päivä 10:00-17:00
Suljettu: Tiistaisin ja joka viimeisena Maanantaina jokaisessa kuukaudessa.
Aikataulu voi muuttua ilman ennakkoilmoitusta.
Löydä retki Pushkiniin pakettimatkoistamme ja
yhden päivän matkoistamme.
|